Lastausta ja lossausta tuulessa ja tuiskussa

Vaasan satamasta löytyy talviknowhow’ta tuulivoimateollisuudelle

Fartyg som hamnar i land

Rahtilaivat lipuvat Vaasan satamaan ympäri vuoden ja niiden kyydistä nostetaan laiturille tai suoraan kuljetuslaveteille muun muassa tuulivoimaloiden osia sekä muita suurten projektien osia kuten moottoreita, prosessiteollisuuden kattiloita tai vaikkapa nostureita. Noin parikymmentä kokenutta satamaoperaattori Blomberg Stevedoringin osaajaa huolehtii, että nämä arvokkaat osat ja kappaleet siirtyvät myös tuulella ja tuiskulla turvallisesti maihin ja sitten välisäilytykseen tai jatkavat matkaansa suoraan perille.

– Tuulivoimaloiden osien, niin lapojen kuin rungon kappaleidenkin, käsittely on tarkkaa työtä. Ne eivät saa vaurioitua, sillä silloin niitä ei voida käyttää ilman valmistajan hyväksymiä korjaustöitä, mikä puolestaan tarkoittaa projektin viivästymistä ja korkeita kustannuksia. Meidän osaajilla on kaikilla yli 10 vuoden kokemus rahdin lastaamisesta ja lossaamisesta eli purkamisesta kaikissa olosuhteissa, kehuu myyntijohtaja Björn Knutar porukkaansa ja jatkaa:

– Isojen kappaleiden käsitteleminen vaatii paitsi hyvin koordinoituja tandem-nostoja myös ketteryyttä tiimin jäseniltä. He joutuvat esimerkiksi kiipeilemään, toki asianmukaisissa turvavarusteissa, kiinnittämässä nosturin koukkuja tai irrottamassa tuulivoimalan lapoja kiinnityskehikoistaan.

– Osat nostetaan laiturille tai siipilavetille ja ne jatkavat matkaansa suoraan tuulivoimala-alueelle tai sitten jäävät välivarastoon. Vaasan satamaan kautta kulkee vuositasolla noin 90 tuulivoimalaa ja esimerkiksi nyt saapuva projekti käsittää osat noin 40 tuulivoimalaan, ja ne säilytetään meillä talven ajan aidatulla ja vartioidulla alueella. Huolehdimme myös kappaleiden puhdistamisen lumikuormasta säilytyksen aikana ja valmistelemme, että ne ovat helmikuussa – vielä keskellä talvea ja usein jäisinä – valmiita kuljetettavaksi eteenpäin, Mathias Maris Blomberg Stevedoringilta täydentää.

Joustavuutta toimitusketjuihin

Sataman kehitysjohtaja Tommi Tuominen kertoo, että Vaasan sataman varastointikentät ovat tärkeä bufferi, joka antaa joustavuutta tuulivoimaloiden toimitusketjun hallintaan:

– Isommille projekteille on tärkeää, että on joustoa ja toimijat voivat joustavasti suunnitella laivauksen esimerkiksi komponenttien tuotannon tai laivauksen kustannusten mukaan, kun tarjolla on välivarastointialue, josta sitten kappaleet jatkavat matkaansa pienen tai vähän pidemmän välivarastoinnin jälkeen. Satamaa kehitetään jatkuvasti tuulivoimatoimijoiden tarpeiden mukaan. Työtä tehdään väylän laajentamiseksi 100 metristä 140 metriin. Näin varmistetaan, että isommat alukset pääsevät satamaan, koska hankkeet ovat jatkuvasti suurempia ja suurempia.

– Myös laiturikapasiteettiä saadaan lisää kolmessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa tänä vuonna Lassen laituria pidennetään 145 metriä ja samalla laiturialue laajenee 7 000 neliömetrin verran. Pitkällä aikavälillä uutta tilaa satamaan saadaan 20 hehtaaria, kun laituria jatketaan Hiililaiturilta aallonmurtajaan saakka, Tuominen jatkaa.

VASEKin logistiikka-asiantuntija Anna Måtts-Fransén muistuttaa, että Vaasan seudun logististen edellytysten kehittämiseen kuuluu myös se, että satamaan saapuva rahti pääsee turvallisesti eteenpäin:

– Satamaväylien lisäksi myös teiden ja reittien on oltava kunnossa, jotta satamaan ja satamasta voi kulkea entistä suuremmat ja merkittävämmät projektikuljetukset ja saadaan yhteydet kansainvälisille kuljetusreiteille. Myös yhteydet GigaVaasa-alueelle ovat tärkeitä satamalle.